keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kaikki on avointa ja kaikki on suhteellista


Vuosi sitten kirjoitin: Jos määrittelen uuden ihmissuhteen, alanko katsoa suhdetta ja ihmistä jonkun tietyn kaavan kautta? Miksi ylipäätään haluan määritelmän? Minkä määritelmän haluan ja mitä tarkoitusta se palvelee?

Olen nyt löytänyt elämääni ihmisen, joka jakaa kanssani saman huolen. Huolestumisen sijaan olemme kuitenkin rohkaistuneet määrittelemään suhteemme seurusteluksi ja seurustelun on todettu tarkoittava sitä, että meidän on OK tarvita toisiamme.

Olemme myös keskustelleet siitä missä menee avoimuuden raja, mutta emme ole löytäneet tyhjentävää vastausta. Tarkkojen rajojen piirtäminen todennäköisesti vain ajaisi meidät kikkailemaan niillä rajoilla ja huomio siirtyisi muualle kun siihen mitä meidän kahden välillä on. Näkökulmaksi löytyi ihanteet -tavoitteet joita kohti pyrimme parhaan kykymme mukaan. Niihinkään ei löytynyt yksiselitteistä ohjetta, totesimme vain, että kaikki ihmissuhteet tulisi hoitaa mahdollisimman tyylikkäästi ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Ei esimerkiksi pidä roikkua huonoissa tai epämääräisissä suhteissa, koska ne ovat kuluttavia ja niistä aiheutuva paha mieli voi heijastua muihinkin suhteisiin.

Olen hyvin poikkeuksellisessa ja itselleni täysin uudenlaisessa elämäntilanteessa. Sinkkuna ollessa ihmissuhdepalettini on ollut ajoittain kaoottinen ja sotkuinenkin, mutta nyt tunnen enemmän vastuuuta suhde-elämästäni, kun se koskettaa epäsuorasti myös poikaystäväni tunteita. Vaikka minun ei tarvitse lopettaa muita suhteitani, minun on tarve jarruttaa ja alkaa tiedostaa ihmissuhteissani tapahtuvat asiat paremmin.

En aio nyt tietoisesti hankkiutua uusiin suhteisiin, koska haluan jättää tilaa ja aikaa uudelle rakkaalleni. Tapailen harvakseltaan kolmea muutakin miestä, mutta nämä suhteet ovat luonteeltaan hyvin kevyitä. Ihmissuhdepalettini tuntuu oikein hyvältä juuri tällaisena ja aion nyt keskittyä nauttimaan uuden ja uudenlaisen parisuhteeni tuomasta ilosta ja jännityksestä.



Aiemmin olen pohtinut ihmissuhteiden määrittelemisen ongelmallisuutta kirjoituksessa Määrittelemättömiä suhteita. Avaan ihmissuhdefilosofiaani myös kirjoituksessa Matkalla monogamiasta määrittelemättömään vapauteen ja vapauteen määritelmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti