torstai 29. syyskuuta 2016

Kun biologinen kello ei tikitä


Ostin pitkästä aikaa naistenlehden. Olen laittanut kaikki naistenlehdet kategoriaan "lukematta paskaa", mutta kun uusimman Trendin kannesta osui silmään otsikko "En halua äidiksi", löytyi lehti pian ostoskoristani.

Jutun mukaan joka viidennellä nelikymppisellä suomalalaisnaisella ei ole lapsia. Väestöliiton tutkimuksen mukaan 13% 20-40 vuotiaista suomalaisista suunnittelee elävänsä vapaaehtoisesti lapsettomana. Se on paljon enemmän kun kuvittelin. Kuten jutussakin mainittiin, ihmisten asenteista lapsettomia naisia kohtaan voisi kuvitella että kyse olisi huomattavasti marginaalisemmasta ilmiöstä. Huippuärsyttävää on vielä se, että miehiä ei arvioida sen perusteella onko heillä lapsia vai ei.

Olen ajatellut olevani todella poikkeava, kun lasten hankkiminen ei ole vielä tähänkään ikään mennessä alkanut kiinnostaa, mutta taidankin olla vain aikani tuote. Ja aionkin ottaa ilon irti siitä, että olen syntynyt sellaiseen aikaan ja sellaiseen yhteiskuntaan jossa naiset saavat äänestää ja käydä töissä.

1 kommentti:

  1. Suomen väkiluku on laskemassa, josta tajuaa trendin ihan ilman muita tilastoja. Pitää vain ymmärtää kuulemaansa.

    VastaaPoista