lauantai 3. syyskuuta 2016

Maaninen rakkauden kesä

Kesäni on ollut deittailun suhteen lähes maaninen. Takana on treffejä ja kohtaamisia lähes kahdenkymmenen mielenkiintoisten, keskenään erilaisen ihmisen kanssa neljässä eri maassa. OkCupid on näytellyt merkittävää roolia deittilussani, vain yksi deiteistä on Tinderistä ja kaksi olen tavannut baarissa.

Olen toiminut impulsiivisesti, nautiskellut seksuaalisuudesta ja kinkyilystä, pohtinut monogamiaa ja polyamoriaa sekä omaa suhdettani niihin, oppinut uusia asioita (kuten sen, että kanit voivat abortoida ja ankat ovat raiskaajia), tutustunut itseeni paremmin ja saanut uusi näkökulmia elämään ja maailmaan. Bonuksena jopa suhtautuminen omaan ulkonäkööni ja kehooni on muuttunut hyväksyvämmäksi.

Joillain treffeillä lähdettiin eri teille kiinnostavien keskustelujen jälkeen. Jollain taas keskustelun sijaan otettiin heti vaatteet pois. Yhdet treffit menivät pahasti väärille raiteille, niillä riideltiin ja itkettiin. Toisilla rakasteltiin rantakalliolla, kerran metsäpolulla. Kerran lähdin ulkomailla treffeille toiseen kaupunkiin ja kerran lähdin treffeille ulkomaille.

Suurin osa ihmisistä tuli ja meni. Jotkut eivät sytyttäneet lainkaan. Joku löysi jotain itselleen sopivampaa. Joidenkin kanssa riitimme toisillemme kerran tai pari, sitten mitään ei vain enää tapahtunut. Mutta osa on jäänyt elämääni läheisempinä tai etäisempinä. Kesästä jäi syysiltoja lämmittämään kolme friends with benefits -suhdetta ja kävipä niinkin, että rakastuin.

Nyt onkin aika katsoa rauhassa mitä ihmissuhderintamallani oikein on meneillään, mitä etsin ja mitä en etsi ihmissuhteilta juuri nyt. Suljen OkCupid -profiilini hetkeksi ja pysähdyn talviunille uuden, ihanan ystäväni kainaloon.

Tämä oli hyvä kesä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti