Menin siis kerran Tinder -treffeille. (Okei kaksi kertaa, mutta se eka kerta oli ihan katastrofi, voin kertoa siitäkin joskus.)
Menin siis toisen kerran Tinder -treffeille. Tiesin jo muutaman lyhyen viestimme perusteella, että meillä olisi paljon puhuttavaa keskenämme ja illasta tulisi varmasti mukava. Mutta sitä en osannut odottaa, että tavatessamme ajautuisimme välittömästi polveilevaan keskusteluun, joka seuraavan neljän tunnin aikana katkeaisi korkeintaan sekunneiksi. Tämä Tinderlöytö sattuikin olemaan niitä ihmisiä, joita tapaa harvoin, mutta joiden kohtaaminen on ihanaa ja maagista. Niitä ihmisiä joiden kanssa on täysin samalla aaltopituudella. Heitä ei tarvitse edes tuntea ymmärtääkseen asioita puolesta lauseesta.
Tuntuu siltä kuin olisi tavannut uskomattoman tyypin jonkun ihmeellisen sattuman kautta. Vaikka välineenä oli... Tinder. Ehkä Tinder onkin vain väline -ei sen pahempi tai parempi kuin baaritiski ja valomerkki tai työpaikka tai harrastus. Minun kohdallani se edisti iloista sattumaa. Ja olin muuten erittäin lähellä, etten sittenkin pyyhkäissyt vasemmalle.
Tällä Tindermatchilla on edelleen Oscar -ehdokkuuden arvoinen sivurooli elämässäni ja hänen tarinansa tulee blogissa jatkumaan roolinimellä Leikkikaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti