Väärinymmärretty sinkkuelämä

Luin tämän Psychology todayn jutun siitä miksi sinkkuutta pitäisi arvostaa enemmän ja se herätti minussa paljon ajatuksia.

Sinkkuus ja yksinäisyys liitetään virheellisesti yhteen. Usein myös sinkkuutta ja yksin asumista pidetään käytännössä samana asiana. Ja pitkä seurustelusuhde ja avioliitto puolestaan tarkoittavat automaattisesti samassa osoitteessa asumista -ja nimenomaan kahdestaan tai yhteisten lasten kanssa. Sinkkuna voi kuitenkin asua kimppakämpässä mikäli kaipaa yhteisasumista. Eikä yhdessä asuminen ei ole kaikkien juttu -edes parisuhteessa.

Sinkkujen sosiaalinen elämä on yleisen käsityksen mukaan huonommassa jamassa kuin tiiviissä parisuhteessa elävien. Onko lähes kaiken vapaa-aikansa omistaminen yhdelle henkilölle jotenkin parempi ratkaisu? Olen toki itse sinkkuna kohdannut välillä ongelmia sen kanssa, että en tapaa kavereitani niin usein kuin haluaisin -koska heillä on kiire elää parisuhteessa.

Sinkkuus ajatellaan ajanjaksona parisuhteiden välissä. Se on kuitenkin yleistymässä valittuna elämäntapana. Samoin kuin vapaaehtoinen lapsettomuus. Pyhä ydinperhe ja pyhä sarjamonogamia ovat todellakin uhattuina. Toisaalta tämä on myös positiivinen asia avioliitolle ja perhe-elämälle. Kun tähän normiin ei ole mikään pakko taipua, voivat ihmset perustaa perheitä ja elää avioliitossa täysin vapaasta tahdostaan - koska se tuntuu heille oikealta elämäntavalta. Ihmiset ovat keskenään kovin erilaisia sen suhteen mitä he tarvitsevat ihmissuhteiltaan ja jokaisen tulisi saada toteuttaa rakkautta ja elää elämäänsä itselleen sopivimmalla tavalla.

Parisuhteessa elämistä puolestaan pidetään automaattisena onnen lähteenä ihmisen elämässä. Kaikki pitkässä parisuhteessa eläneet tietävät, että asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

Ehkä sinkkuus ei ole niinkään ongelma, vaan se miten parisuhteisiin suhtaudutaan. Niissä pysytään joskus liian pitkään, niistä pelätään luopua, niiden menettämistä pelätään, niissä ei aina olla kovin rehellisiä itselle, niiden huonoista puolista ei puhuta tarpeeksi, niissä epäonnistumista pelätään, niissä epäonnistumisesta vaietaan, niissä tyydytään...


Yhteenvetona voisi todeta, että tärkeintä on hyvä elämä ja hyvät ihmissuhteet -missä muodossa ne  elämääsi tulevatkaan.